torstai 15. tammikuuta 2015

Lomakkeiden täyttöä

Tämä päivä menee työhakemuksia kirjoittaessa eli käytännössä täyttäen nettilomakkeita erilaisissa rekrytointijärjestelmissä. Jo parin kohdalla se tuntuu turhauttavalta. Kaikki lomakkeet eivät ole hyvin suunniteltuja, eivätkä tee eroa avoimen hakemuksen tai tiettyä paikkaa koskevan hakemuksen välillä. Joihin kohtiin ei myös anneta tarpeeksi järkeviä vaihtoehtoja (määräaikainen ja osa-aikainen työsuhde eivät ole välttämättä kaksi eri asiaa). Törmäsin myös lomakkeeseen, joka pakotti pohtimaan omia onnistumisiaan töissä. Tästä seurasi oma jatkopohdinta, että miten totuudenmukaisesti näihin kysymyksiin pitäisi vastata. Kuinka moni kertoo tässä kohti oikeasti epäonnistuneensa työtehtävissään? Se ei varmaan potentiaalista työnantajaa kauheasti houkuttelisi.
Lomakkeiden täyttö ja copy-pasteaminen jatkukoon. Huomenna matkamessuille miettimään tulevaisuuden suuntia.

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Brändäys edistyy

Osa brändäys-jutuista tuli jo hyödynnettyä, kun kirjoitin pohjan avoimeen työhakemukseen. Netissä on nyt julkinen versio. Yrityksille ajattelin tehdä hieman kohdennetumman version, mutta siitä tuonnenpana.

Osui myös silmiin Oikotiellä oleva bloggaus juuri itsensä brändäämisestä. Siinä käsitellään brändäämisen työkaluja työnhaussa.

tiistai 13. tammikuuta 2015

Itsensä brändääminen

CV päivitetty ajantasalle, niin voin siirtyä seuraavaan vaiheeseen. Pitäisi miettiä, miten haluan erottua muista hakijoista ja millaisen kuvan haluan itsestäni antaa työnantajille. Eli siis rakentaa henkilöbrändi. Sefen sivuilta löytyi jopa vinkit brändin rakentamiseen viidessä minuutissa liittyen työnhakuun. Vinkit ovat hyviä peruspalikoita:
  • Tee Facebookkiin julkinen osio
  • Luo LinkedInin profiili
  • Tee Twitter-tili omalla nimelläsi
  • Hyödynnä Googlen palvelut, Youtube ja Google plus
  • Luo blogi omalla nimelläsi ja kirjoita kaksi artikkelia
  • Kommentoi kymmentä työhösi liittyvää blogikirjoitusta
Noista ei kuitenkaan ole apua, ellei tiedä mitä niihin kirjoittaa. Lisäksi se brändi pitäisi ehkä ulottaa jopa työhakemukseen saakka: toistaa samaa teemaa aivan joka paikassa. Brändin kautta on helpompi rakentaa oman näköinen työhakemus.
Työta hakiessa brändin kanssa kannattaa ottaa toki huomioon myös ala, jolle aikoo. Sosiaalialalla käytetään blogeja ja sosiaalista mediaa varmasti vähemmän kuin IT-alalla, eli twiittaaminen ei ehkä tuo sitä sairaanhoitajan paikkaa. Pitää myös mennä sinne, missä oman alan ihmiset (ja työnantajat) netissä ovat. Media-alan väkeä on Twitterissä, ohjelmoijia taas löytynee enemmän koodaukseen keskittyviltä sivustoilta.

Mutta siis takaisin alkuun, millaisen mielikuvan haluan luoda itsestäni työnantajille. Ehkä paras ensimmäiseksi miettiä, mitä haluan tehdä työkseni. Sosiaalinen media on ehkä se omin juttu, mutta pelkkä Twitter saattaa käydä tylsäksi pidemmän päälle ja nettiviestintä kiinnostaa yleisestikin ottaen. Markkinointi saattaisi mennä samaan pinkkaan, mutta myynti ei taas ole oikein minua varten. Pitää siis olla tarkkana, miten tämän muotoilee. Tekninen puoli voisi osittain myös kiinnostaa. Onlineviestinnän asiantuntija voisi siis kattaa yleisesti kaiken haluamani ja olla se päätavoite. Lisäksi onlineviestintä kuulostaa hienommalta kuin nettiviestintä.
Sitten ominaisuuksiini. Ahkera yrittäjähenkinen joukkuepelaaja on se perusklisee, mutta olenko oikeasti kaikkea tuota? Varmasti ainakin kun oikeasti yritän, mutta haluanko sittenkään työpaikkaa, jossa joutuu olemaan esimerkiksi yrittäjähenkinen koko ajan? Jotain voin siis jättää pois kliseistä varmasti pois. Ja lopuille keksiä synonyymit, jotka eivät kuulosta niin kliseeltä. Tällaisia adjektiiveja kannattaisi kuitenkin kehitellä lisää.
Haluan myös olla oman alani asiantuntija, eli nettiviestintä pitää tuoda vahvasti esille. Siitäkin pitää erotella ne osa-alueet, joissa olen hyvä ja etenkin ne, joita haluaisin tulevassa työssäni tehdä. Osaan monia asioita, mutta en kaikkia niistä halua tehdä työkseni. Tekstipohjainen viestintä on tutumpaa kuin videot, valokuvat ja grafiikat, mutta toisaalta haluaisin ehkä niitä myös käyttää enemmän. Minulla on pohjaa myös teknisempään puoleen, mutta koodariksi minusta ei ole, eli näitä kannattaa tuoda jotenkin esiin.

Missä sitten oma henkilöbrändini tulee näkymään? Koska profiloidun onlineviestinnän asiantuntijaksi (kuulostaa hienolta!) pitää brändini tietenkin näkyä netissä. Tämä blogi ehkä kertoo bloggaus- ja kirjoitustaidoistani, Twitter ja muu sosiaalinen media kertoo sen alan osaamisesta, oma nettisivuni toimii "kotipesänä" eli siellä esitellään hieman kaikkia työelämään liittyviä taitojani, ja tämän kaiken linkkaaminen yhteen kertoo toivottavasti jotain SEO-osaamisestani.