tiistai 3. helmikuuta 2015

CV uusiksi

Selailin työnhakusivustoja, ja iski jostain syystä vimma tehdä CV:ni kokonaan uudestaan. Vanhassa mallissa ei ollut sinänsä muuta vikaa kuin pituus. Se oli jossain vaiheessa venähtänyt kahden sivun mittaiseksi. Päätin ottaa CV:stä vain oleelliset tiedot uuteen versioon ja tehdä siitä visuaalisemman ja enemmän oman näköisen. Käytännössä siis siihen tulisivat työkokemus, koulutus, IT-taidot ja yhteystiedot sekä oma kuva.
Päätin tehdä koko CV:n aivan omaan malliin, eli en valmiita esimerkkejä. Visuaalisuuden aioin toteuttaa pienten kuvakkeiden avulla. Ne toteutin itse, jotta ne olisivat persoonalliset. 

Omasta kuvasta tulikin ongelma, koska sopivaa valokuvaa ei ollut olemassa enkä jaksanut kaivaa kameraa esiin. Mietin hetken, ja päätin piirtää nopeasti kuvan itse vanhan valokuvan pohjalta. Näin sain juuri uuden CV:n tyyliin sopivan kuvan ilman kauheaa säätöä (ja hiusten kampaamista edustuskuntoon).
Tein ensimmäisen version, ja totesin ettei suunnitelmani toimi. Eri kohdat eivät vain olleet tasapainossa ja IT-taidot veivät liikaa tilaa. Karsin muutaman yksityiskohdan lisää, ja se ei silti näyttänyt hyvältä. Piti siis vaihtaa mallia.
Uuden suunnitelman pohjaksi tuli nettisivuni. Tein siis muutaman köynnöksen koristeeksi samaan tyyliin kuin nettisivullani, ja mallailin niitä InDesignissä paikalleen tekstien kanssa. Se näytti heti paremmalta kuin edellinen versio. IT-taidotkin muuttuivat listasta tagi-pilveksi, painotettuna osaamiseni mukaan. Loppuvaiheessa kaverini auttoi fonttien ja muun ulkoasun säätämisessä.
Valmis CV näyttää mielestäni aika hyvältä, ja ainakaan kenelläkään ei ole samanlaista.

maanantai 2. helmikuuta 2015

Julkinen vai yksityinen

Tätä blogia kirjoittaessa ja omaa työnhakusivua tehtäessä tulee mietittyä, miten paljon omia asioita varsinkin työnhakuun liittyen kannattaa julkaista netissä. Liian vähän, niin työnhakukampanjassa ei ole ideaa, ja liikaa... No, siitä voi seurata kaikenlaisia ongelmia. Minulla on esimerkiksi aina ollut työnhakusivullani sähköpostiosoite ja puhelinnumero, jotta potentiaaliset työnantajat saavat minuun yhteyttä. Sähköpostiosoitteesta seuraa jonkin verran roskapostia. Puhelinnumerosta on taas ollut kiinnostunut eräs mieshenkilö, joka halusi malliksi piirustuksilleni.
En myöskään halua aivan kaikkea työhistoriaani ja koulutustietojani kaikkien tietoon. Työnantajillakin voi olla rajoituksia siinä, mitä kaikkea esimerkiksi työtehtävistä saa kertoa. On eri asia kertoa vaikka tehneensä markkinointisuunnitelmia kuin selostaa tarkkaan suunnitelmien sisältöä, luontiprosesseja ja työkaluja.
Muutamat tutut ovat laittaneet koko CV:nsä nettiin kaikkine yksityiskohtaisine selostuksineen. Oma ratkaisuni oli taas kirjoittaa "tiivistelmä" ilman tarkkoja tietoja ja laittaa se julkiseen levitykseen. Samoin netissä oleva avoin työhakemukseni on kirjoitettu sitä silmällä pitäen, että sen saattaa nähdä kuka tahansa. Pois olen jättänyt mm. päivämääriä ja työnantajien ja vapaaehtoistoiminnan järjestöjen nimiä vaihtelevista syistä. Niiden sijaan pyrin kertomaan enemmän omasta osaamisestani ja mitä työtehtäviini on kuulunut.