tiistai 23. syyskuuta 2014

Suomalaisasiantuntijat vinkkaavat: Tällaisella työhakemuksella tulee töitä

Iltasanomissa oli 15.9. juttua työhakemuksen teosta työnantajien näkökulmasta.

http://www.iltasanomat.fi/tyoelama/art-1288738109194.html?pos=ok-trm-tyel

maanantai 31. joulukuuta 2012

Oma osaaminen työhakemuksessa

... ja samalla oman osaamisen kuvaaminen CV:ssä. Koulutuksen ja työhistorian kertominen on yleensä melkein se helpoin osuus työhakemuksessa. Niihin voi kertoa aloitus- ja päättymisajat sekä sisällöt. Muiden osaamisalueiden kuvaaminen vaatii taas hieman luovuutta. Niistä kannattaa kuitenkin mainita vähintäänkin CV:ssä. Oman osaamisen kuvaaminen helpottaa itsensä myymistä rekrytoijalle. Hakemuksen lukija saa heti paremman kuvan kirjoittajasta. Saattaa olla, että jostain harrastuksesta on suoraan hyötyä työssä, vaikka sitä ei työpaikkailmoituksessa luekaan. Erikoinen osaaminen tai saavustus, kuten kansantanhujen maailmanmestaruus, saattaa lisäksi saada rekrytoijan muistamaan hakijan paremmin. Itse sain yhdessä vaiheessa aina 10-20 hakemusta parikymppisiltä opiskelijatytöiltä. Silloin helpoin tapa muistaa kuka oli kuka oli katsoa erikoisia opiskelualoja tai harrastuksia.

Tässä kohdassa on toki hyvä muistaa, että aivan kaikkea ei hakemukseen kannata laittaa eikä hakemuksesta kannata tehdä liian pitkää. Nosta esille ne työnhaun kannalta oleelliset seikat. CV:ssä on usein enemmän tilaa kirjoittaa kaikesta.

Ensimmäisenä kannattaa miettiä, missä on oikeasti hyvä. Tässä vaiheessa voi listata niin monta asiaa kuin haluat. Mieti kaikkea mahdollista, mitä olet oppinut harrastuksen kautta tai opintojen ohella. Oletko oppinut tiimityöskentelyä ryhmätöissä koulussa, stressin sietoa edellisessä työpaikassa, tietokoneohjelman käyttöä vapaa-ajalla, pitsinnypläystä kansanopistossa...

Seuraavaksi listasta voi valita ne työllistymisen kannalta oleellisimmat taidot. Nämä (tai osa niistä) kannattaa mainita työhakemuksessa. CV:hen voi lisätä pidemmän listan, jos haluaa, ja taidot voi laittaa oikeisiin kohtiin ("Työtehtäväni olivat z, c ja v. Niiden kautta opin myös..."). Harrastuksista kannattaa olla ainakin joku maininta CV:ssä, jos sille on tilaa.
Laita listalle myös, missä olet oppinut taidon. Onko se jotain, mitä olet itse oppinut vapaa-ajalla, vai oletko saanut siihen jonkinlaisen pätevyyden harrastusten tai koulutuksen kautta. Jos esimerkiksi pidät kirjoittamisesta ja oikeasti olet (muidenkin mielestä) hyvä siinä, voit kertoa kirjoittavasi vapaa-ajalla tietyn tyyppisiä tekstejä. Jos olet käynyt kirjoittajakurssin ja saanut virallisempia arvioita teksteistäsi, se kannattaa mainita ainakin CV:ssä.

Viimeinen vaihe on osaamisen aukikirjoittaminen työhakemukseen. Sen lisäksi, että kerrot olevasi hyvä jossain, kerro miksi olet hyvä ja miksi se on tärkeää juuri tämän työn kannalta. Esimerkiksi että olet käynyt pitsinnypläys-kurssilla kansanopistossa usean vuoden ajan, ja olet tehnyt isojakin töitä. Samalla olet oppinut pitkäjänteisyyttä ja yksityiskohtiin keskittymistä halliten samalla ison kokonaisuuden. Juuri nämä ovat tässä työssä hyödyllisiä, kosa työ koostuu pienistä osista ja tulokset eivät ole heti näkyvillä.
Tässä vaiheessa on hyvä välttää kliseitä ("olen nopea oppimaan", "olen loistava tiimityöskentelijä"), koska ne esiintyvät niin monessa hakemuksessa. Jos kuitenkin tunnet, että et osaa kirjoittaa hakemusta hyvin ilman niitä, yritä muotoilla sama asia toisin ja perustele se. Esimerkiksi että harrastuksiesi kautta olet tottunut tulemaan toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa sekä kuuntelemaan heidän mielipiteitään.

Joskus kannattaa mainita jonkun taidon osaaminen, vaikka ei osaisikaan sitä hyvin. Ohjelmointi on esimerkiksi sellainen taito, että sitä odotetaan kaikkien IT-alan ihmisten osaavan edes jonkun verran. Ohjelmoinnin kohdalla voit kertoa tietenkin kielen, sekä osaamistason eli oletko vasta-alkaja vai tehnyt monimutkaisia projekteja. Mikäli arvostelet osaamisesi jollain asteikolla, kerro asteikko ("asteikolla 1-5, jossa 1 vasta-alkaja, taitoni on tasolla 2") ja perustele arvostelua tarvittaessa. Jos mahdollista, voi lisätä linkin CV:hen, jonka takana on jokin hyvin tehty oma ohjelmasi.
Linkkejä ja portfolioita kannattaa muutenkin käyttää hyväksi. Niiden avulla rekrytoija näkee konkreettisesti, mitä osaat ja mistä olet kiinnostunut. Portfoliossa (tai suoraan omalla nettisivulla) voi kertoa paljon enemmän asioita kuin työhakemuksessa tai CV:ssä. Koska rekrytoijat eivät lain mukaan saa etsiä sinua Internetistä, pitää sinun itse muistaa kertoa, mistä sinut löytää.

tiistai 18. joulukuuta 2012

Perusasioita, osa 11: Älä vaikuta epätoivoiselta

Työhakemuksessa ei kannata valittaa ja ruikuttaa. Kaikki tietävät, että esimerkiksi ilman koulutusta, kielitaitoa tai asuntoa paikkakunnalla on hankala hakea töitä. Rekrytoija etsii hyvää työntekijää, eikä sitä henkilöä, joka tarvitsee töitä eniten. Jos jo työhakemuksessa tulee ilmi hakijan epätoivo (tai liiallinen yrittäminen), koko hakemuksesta jää nopeasti huono mielikuva.

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Työhaastatteluun valmistautuminen

Työhaastattelu on osa työn hakemista, vaikka se ei suoraan työhakemuksen kirjoittamiseen liitykään.

Ota selvää organisaatiosta

Tämä toki kannattaa tehdä samalla, kun kirjoittaa työhakemusta, mutta viimeistään ennen työhaastattelua. On hyvä tietää, mitä organisaatio tekee ja miten suuri se on. Jos yritys on suuri ja kansainvälinen, kannattaa tarkistaa, missä yrityksen pääkonttori on ja mitä toimintoja yrityksellä on Suomessa. Voit myös selvittää, miten iso toimija organisaatio on alallaan ja mitkä sen kilpailijat ovat. Taustatyöllä osoitat jo tuntevasi organisaation, ja osaat vastata kysymyksiin paremmin.
Paras tapa etsiä tietoa on Google (tai muu hakukone). Wikipedia yleensä tarjoaa tiiviin version kaikista suurista organisaatioista, mutta organisaation omat kotisivut ovat myös hyödyllisiä. Molemmissa kannattaa kiinnittää huomiota myös muualle vieviin linkkeihin. Niistä saattaa saada erilaista tietoa esimerkiksi uutisten ja erilaisten viestintäkanavien kautta. Jos organisaatio on pieni eikä käytä ulkoistettua rekrytointipalvelua, voit myös katsoa, mitä tietoa itse haastattelijasta löytyy. Näiden tietojen käytössä kannattaa olla silti hyvin varovainen, jotta et anna väärää kuvaa itsestäsi.
Taustatiedoilla voit päätellä jotain mahdollisesta paikastasi organisaatiossa. Kannattaa tietenkin ensisijaisesti keskittyä omaan alaasi liityviin asioihin tutkimuksessa, mutta muutkin tiedot ovat hyödyllisiä. Jos haluat tehdä vaikutuksen rekrytoijaan, yritä keksiä jotain pientä parannettavaa organisaation toiminnasta ("näin saatte enemmän asiakkaita", "näin tehostatte tuotantoa"). Älä kuitenkaan laita koko liiketoimintasuunnitelmaa uusiksi, ellei sitä erikseen pyydetä.

Harjoittele

Monessa koulussa ja useilla kursseilla käydään työhaastattelutilanteita läpi ja harjoitellaan haastatteluja. Se ei silti ole läheskään sama kuin oikea työhaastattelu. Tilanne jännittää kaikkia, ja hyvä haastattelija ottaa sen huomioon. Huono (ja kokematon) ei anna haastateltavalle mahdollisuutta rentoutua yhtään. Tällöin haastattelun harjoittelu on hyödyllistä. Voit käydä tilannetta läpi ystäväsi kanssa ja pohtia yhdessä mahdollisia kysymyksiä, joita sinulle voidaan esittää. Voit tehdä sen myös yksin, jos siltä tuntuu. Työhaastattelut ovat aina erilaisia, mutta oikeantyyppisiä vastauksia oppii antamaan vain käymällä haastatteluissa. Täysin oikeita vastauksia ei kuitenkaan ole.

Juuri ennen haastattelua

Muistele, mitä olet laittanut työhakemukseen. Näin et puhu ristiin itsesi kanssa.
Aloita valmistautuminen ajoissa, jotta et myöhästy.
Pukeudu siististi, mutta ei liian juhlavasti. Rennot vaatteet, joissa itsekin viihdyt, auttavat sinua rentoutumaan ja luovat itsevarmuutta.
Tarkista, että sinulla on kaikki tarvittavat dokumentit ajantasalla ja mukana. Käytännössä siis työtodistukset, koulutodistukset, CV, työnäytteet...
Yritä keksiä edes yksi kysymys, jonka voit esittää haastattelussa. Mielellään jotain työtehtäviin, organisaatioon tai työn hakemiseen liittyvää (mitä työ on käytännössä, minkälaista ihmistä haetaan...).

Google+ työnhaussa

Jaana Nyströmin blogipostaus Google+:n (miten tuo edes taipuu?) käytöstä työnhaussa. Monia hyviä pointteja, joita kannattaa hyödyntää muuallakin.

http://googleplussa.blogspot.fi/2012/05/google-ja-tyonhaku.html

Asiantuntijaprofiilin rakentaminen sosiaalisessa mediassa

Teemu Korven tiivis esitys siitä, miten sosiaalisessa mediassa kannattaa rakentaa omaa asiantuntijaprofiiliaan

http://www.slideshare.net/TeemuKorpi/sosiaalinen-media-tynhaussa-15496693