torstai 15. marraskuuta 2012

Työkokemuksen kuvaaminen hakemuksessa

Tästä aiheesta olen nähnyt monta erilaista versioita vuosien varrella. Huonoin tapa on ollut kaiken kokemuksen mainitsematta jättämäminen. Onneksi lähes kaikki kuitenkin kertovat edes parilla sanalla työkokemuksestaan hakemuksissa.

Hakemustekstiin ei ole tarkoitus kirjoittaa auki koko työhistoriaa. Sitä varten on CV. Työkokemuksesta kannattaa nostaa esille ne tehtävät, jotka tuntuvat haetun työn kannalta oleellislta. Nämä tehtävät kannattaa kirjoittaa myös auki, eli selittää hieman tarkemmin mitä työhön oikeasti kuului ja millainen vastuualue sinulla oli. Voit myös kertoa, mitä opit tässä työssä ja miten sait pohjaa siihen, että voisit suoriutua hyvin hakemastasi työstä. Jos sinulla ei ole työkokemusta juuri hakemaltasi alalta, tämä viimeinen kohta on tärkeä. Sinun pitää pystyä osoittamaan, että osaat vaadittavat asiat ja että opit alan niksit tarvittaessa nopeasti.

Mikäli et liitä hakemukseesi CV:tä, kirjoita työkokemuksestasi hieman enemmän hakemukseen. Jos et laita kuin viimeisimmän työn tai vain juuri sen alan kokemuksen, rekrytoija voi äkkiä luulla, että sinulla ei ole muuta kokemusta. Jos olet nuori ja/tai opiskelija, kannattaa se myös kertoa. Tämän takia CV on hyvä aina liittää hakemukseen. Siellä näkyy kuitenkin aina jotain, mitä et ole kirjoittanut hakemukseen.

Aina työkokemus ei ole se oleellisin asia työtä haettaessa. Olen palkannut vuosien varrella monia henkilökohtaisia avustajia, joilla ei ollut käytännössä ollenkaan työkokemusta, eikä siitä vähästäkään ole kerrottu hakemuksessa paljon. Kannattaa kuitenkin opetella kertomaan itsestään. Rekrytoija saa sinusta heti paremman vaikutelman ja selvemmän kuvan. Jos hakijoita on useita kymmeniä, ne pääsevät haastatteluun, joista rekrytoija tietää tarpeellisen. Toki haastattelussa käydään asioita läpi, mutta jos vastakkain on alan kokemuksesta kertova ihminen ja joku, joka ei ole kertonut työkokemuksestaan kuin yhden lauseen, pääsee usein vain se työkokemusta todistetusti omaava haastatteluun.

Esimerkkejä:

  • Koulutukseltani olen sairaanhoitaja mutta työkokemusta löytyy monilta eri aloilta.
Lähemmäs 40-vuotiaan tekstistä. Koko hakemuksessa ei kerrottu työkokemuksesta mitään muuta eikä CV:tä ollut liitteenä, eli rekrytoijan on vaikea päätellä työkokemuksesta (tai sen puutteesta) yhtään mitään.

  • Kiinnostuin tuosta tarjoamastanne sosiaalisen median asiantuntijan paikasta. Olen viime vuonna hoitanut lähes identtistä tointa pienessä mobiilialan yrityksessä. Tehtäviini ovat kuuluneet tuotteiden markkinointi sosiaalisessa mediassa ja yrityksen edustaminen Internetissä. Lisäksi olin mukana tekemässä sosiaalisen median projekteja muutamille asiakkaille. Yrityksellä ei ollut blogia, mutta muut kanavat tulivat kyllä hyvin tutuiksi Facebookista aina pieniin erikoistuneisiin keskustelupalstoihin.
Omasta työhakemuksestani vuoden takaa. Olen kertonut hieman enemmän juuri samantapaisesta työpaikasta, jota hain. Muu työkokemus kävi ilmi CV:stä.

  • Aiempaa työkokemusta minulla on Vaasan kaupungin kesätöistä; viheralueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta 2x (6/20xx-8/20xx ja 5/20xx-8/20xx) ja siivoustöistä (5/20xx-7/20xx). Sen lisäksi olen tehnyt töitä As Oy Villalle (4/20xx-8/20xx), jolloin tuurasin talonmiestä. 9/20xx olin harjoittelijana löytöeläintalolla. 3/20xx-6/20xx välisenä aikana siivosin fysioterapiatilaa, jolloin työnantajinani olivat XX ja YY.
Tässäkään hakemuksessa ei ollut CV:tä mukana, mutta hakemuksessa kuvattu koko työkokemus. Vaikka siivous on ehkä sinällään aika selvä työtehtävä, olisi ainakin talonmiehen pestiä ja harjoittelijan tehtäviä voinut avata enemmän. Tekstistä ei käy ilmi, minkä alan harjoittelijana hakija on toiminut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti